Coca-cola lammas

Tätä lammasta olemme tehneet niin monena pääsiäisenä , että sen alkuperäkin on unholassa. Todennäköisesti alkuperäinen idea on kuitenkin jostain muinaisen internetin syvistä uumenista, mutta en ole sitä enää löytänyt . Kolajuoman ideana on mureuttaa lihaa ja samalla lisätä hiukan makeutta. Kastikkeeseen kannattaa lisätä ennakkoluulottomasti pippuria kontraamaan makeutta.

Noin 2 kg lampaanpaisti.
Noin puoli litraa kokista (oikeastaan mitä tahansa colaa, ei dietti-sellaista)
Luraus öljyä, liraus soijakastiketta.
4-5 valkosipulin kynttä murskattuna.
Runsaasti rakuunaa.
Rouhaus mustapippuria. ;

Anna paistin marinoitua jääkaapissa muovipussissa muutamia
päiviä.

Pistele paistiin veitsen kärjellä viiltoja ja painele valkosipulin kynnen viipaleita viiltoihin. Jos paisti on luuton, se kannattaa sitoa hyvin nyytiksi, muuten se helposti levähtää uunissa eikä paistu tasaisesti.

Paisti paistetaan  noin sadan asteen lämmössä kunnes sisälämpötila tila on noin 72-74 astetta puolikypsäksi ksi, tai sitten noin kuusi tuntia ylikypsäksi. Olen itse alkanyt tehdä pääsiäislampaasta ylikypsää.

Kastike aloitetaan tekemällä ensiksi roux eli ruskistamalla pari ruokalusikallista vehnäjauhoja voissa. Lisätään kokoonkeitetty marinaadi ynnä paistoliemi. Lisätään puolikas lihaliemikuutio, rouhittua mustapippuria ja mahdollisesti tuoretta chiliä ja minttua. Keitetään sopivasti kasaan. ;

Nautitaan.  Espanjalainen Navarran alueen punaviini sopii hyvin